torstai 6. syyskuuta 2012

OMALLA TYYLILLÄ..

tyyli jota ei ole edes vielä mihinkään maailmankirjoihin kirjoitettu.
Ihailen aina toisten blogeja ja mietin miten taitavia kaikki on ja ahdistusta pukkaa. Olen miettinyt jos vain yhden asian taitaisin niin olisinko siinä sitten tosi hyvä...Minun kohtaloksi on tullut räpeltää tuota ja tätä...ja sitten vielä tuotakin.
En ole mikään kortteilija ja voi miten ihania luomuksia netti pursuu. Olen huomannut että korttejakin teen sillä omalla tyylilläni ja ei ne siitä muuksi muutu. Vuodatuksessa niitä olikin esillä jonkin verran mutta ei vanhoja kannata tänne siirrellä.
Eilen sitten viimein sain tehtyä hoitotirpalle onnittelukortin. Kortista käy ilmi varmaankin selvästi että neiti 1-v. Vaikka minulla tää hempeilykausi jatkuu niin en kuitenkaan tuollaista ihan olisi äijätirpalle tehnyt.
 
 
Tässä on muuten kaksi iltaa mennyt näiden parissa huokaillessa
 
Vaikka en sitä seiska veikkaa oikein rakastakaan niin lehti piti toki saada. Oli kieltämättä hiukan pettymys . Johtui varmaan siitä että samaan aikaan tuli nuo kaksi muuta joten kilpailemaan joutui.Novitan lehteä palasti kuitenkin mallina olleet Duudsonit.. hiukan pilkettä saivat vanhan silmään vaikken heidän ihailijakaartiin edes kuulu.
Olihan sitä näistä silmän iloa mutta pikkasen menee nyt jopa ahdistuksen puolelle kun haluaisi niin tehdä kaikkea..ja kun pää pieninä selvinä totuuden hetkinä kuiskii että elä hupaja..kurkkaa ensin kuinka paljon keskeneräistä. Joten minä ehkä kuuntelen päässä olevaa järjen ääntä jollei sitten joku kaunis päivä vaan turhuuden hetki koittane ja eksyn nettikauppaan tilaamaan TAAS kerran lankaa ja jotian muuta pientä kivaa.Ne pistää minut holhoukseen...nuo minun omat ihanat tyttäreni!

8 kommenttia:

  1. Suloinen kortti!Jos vain saisi jostain muutaman tunnin lisää päiviin,niin ehkä sitten saisi toteutettua edes osan ihanista ohjeista ;)

    VastaaPoista
  2. oih, on sitten kaunis kortti :)

    VastaaPoista
  3. Suloinen kortti! Kauniita sukkia tuossa aikaisemmassa postauksessa. Käsitöitä tekevä ihminen on erityisen tervejärkinen, ja ostaa mitä tarvitsee...tulevaisuudessakin!

    VastaaPoista
  4. Kiitos vierailusta! Samanmoisia ajatuksia on minullakin, kun katselen toisten blogeja. Ensimmäiset korttini oli aivan avuttomia, eikä ne vieläkään kummoisia ole verrattuna toisten juttuihin. Mutta ajattelen, että teen oman näköisiä, niinkuin sinäkin. ATC-korttelukin on opittu kantapään kautta. Tykkään tehdä sellaisia, joissa olisi joku tarina, jota katselija voi tulkita omalla laillaan.

    VastaaPoista